EtusivuTyötMakeaa Baking

Makeaa Baking

Visuaalisella ilmeellä yhtenäinen ja kuvallista ilmaisua korostava esitystapa

Makeaa Baking - esittelykuva

Makeaa Baking tekee valokuvausta ja reseptiikkaa eri somekanaviin

Makeaa Baking on tuottanut yli kymmenen vuoden ajan leivonta-alan sisältöä blogiin, someen ja painojulkaisuihin. Asiakkaisiin kuuluu suomen tunnetuimpia leivonta-alan yrityksiä ja julkaisuja.

Makeaa tekee kaupallista yhteistyötä saman alan ja sisällöllisesti sopivien yritysten kanssa. Aiempiin yhteistöihin on kuulunut mm. reseptisuunnittelua, painokelpoisten ruoka- ja tuotekuvien ottamista, erilaisia sisältöyhteistöitä blogin ja instagramin puolella sekä tuotetestauksia ja messuesiintymisiä. Makeaa blogi houkuttelee päivittäin tuhansia leipojia upeilla kuvilla ja herkullisilla resepteillä. Instagramin puolella sisältöä ihastelevat parhaimmillaan sadattuhannet.

Makeaa Baking -  käyttöliittymäesimerkki

Koko toiminnan kattavan yritysilmeen suunnittelu

Olemme olleet Makeaan kehityksessä mukana alusta asti. Makeaalle on tehty kattava design-ohjeistus, johon kuuluu logon suunnittelu, värimaailmojen valinnat, typografiat ja painomateriaalit. Design-ohjeistukseen perustuen olemme kehittäneet Makeaa blogin ulkoasun, käyntikortit ja leivontokirjojen sekä leivontakorttien taitot.

Yritysilmeen kehittämisessä on ollut tärkeää, että se on raikas, tyylikäs sekä teemaan sopiva. Ulkoasut ovat neutraaleja, jotta kuvat pääsisivät mahdollisimman esille. Käyttökokemuksessa pyritään mahdollisimman helppolukuiseen ja houkuttelevaan lopputulokseen.

Makeaa Baking - yleiskuva
Makeaa Baking - käyttöliittymäesimerkki

Suorituskykyinen blogialusta, joka toimii myös verkkokauppana

Blogin ensimmäinen versio tehtiin jo yli kymmenen vuotta sitten. Sen ulkoasua on vuosien varrella kehitetty jatkuvasti, mutta sama julkaisujärjestelmä ja tietokanta ovat silti toimineet taustalla kaiken aikaa. Kehityssuunnitelmatkin nojaavat samaan järjestelmään, jonka on huomattu taipuvan helposti asiakkaan toiveisiin.

Blogia on laajennettu reseptitietotyypillä, jolle on tehty hallinnan ja sisältösivutuen lisäksi myös rajaushaku. Sen avulla kävijä voi tarkasti etsiä uutta inspiraatiota. Haussa on tarpeen mukaan lataavat rajaustermit. Tuloksia saa lisää rullaamalla sivua alaspäin ilman erillisiä sivunlatauksia.

Olemme lisänneet blogiin myös verkkokaupan, jota kautta myydään Makeaa kirjoja ja korttisarjoja. Verkkokauppa-alustana toimii Woocommerce, jota olemme muuttaneet niin, ettei se rasita blogin muuten loistavaa suorituskykyä. Verkkokauppaa tukemaan on tehty oma bannerijärjestelmä, jonka avulla päätelaitteiden ja sivun osien tarkkuudella pystytään nostamaan tarkasti mitattavia nosto ja -yhteistyöbannereita.

Kaikki toiminnallisuudet on suunniteltu Makean yritysilmeen ja sisällön ehdoilla sekä suorituskyvyn optimoinneilla.

Makeaa Baking - kirjat

Viiden leivontakirjan taitto ja satojen leivontakuvien käsittely

Olemme taittaneet viisi Makeaa leivontakirjaa ja kaksi leivonnan korttisarjaa. Makeaa leivontokirjat ovat makeiden ja suolaisten reseptien kokoelmia. Makeaa korttisarjat ovat postikortteja, joissa on toisella puolella kuva ja resepti.

Leivontakirjoissa on satoja korkealaatuisia kuvia, jotka olemme käsitelleet kirjaan sopivan yleisen linjan mukaiseksi. Leivontakirjat ovat yhtenäisiä ilmeeltään vaikka niissä onkin jokaisessa eri teemat. Sekä kirjat että korttisarjat ovat suunniteltu tiiviissä yhteistyössä Makeaan kanssa, jotta Makeaan visio olisi mahdollisimman ohjaava. Kirjasarjan kustantajana toimi Readme.

Projektin osa-alueet

  • Konseptisuunnittelu
  • UI- / UX-suunnittelu
  • Design-ohjeistus
  • Markkinointimateriaalit
  • Taustajärjestelmä
  • Frontend-kehitys
  • Verkkokauppa
  • Suorituskykyoptimointi
  • Jatkokehitys
  • Ylläpito
F-Secure järjestelmäkehityksen luotettava kumppani

F-Secure

Suuren tietosisällön tarjoaminen löydettävämmin ja helpommin

Helsingin kaupunginkirjasto

Visuaalisella ilmeellä yhtenäinen ja kuvallista ilmaisua korostava esitystapa

Makeaa Baking

Ravintola Factoryn sivuston uudistuksella koko ravintolaketjun ilmeen ja sisältörakenteen yhtenäistäminen

Ravintola Factory

Yritysilmeen suunnittelusta laajoihin yritystoiminnan kattaviin digitaalisiin ratkaisuihin

Namina

Verkkosivuston suunnittelu ja toteutus Fressi24 -kuntosalikonseptille

Fressi